Ukrainan sota nosti kullan hinnan

24.2.2022

Kullan hinta nousi Venäjän hyökätessä ukrainaan keskiviikko- torstain välisen yön aikana.

Kulta nousi yli 3 % ja rikkoi 1 750 euron tason ensimmäistä kertaa 13 kuukauteen. Keltaisen metallin nousu samaan aikaan dollarin rallin kanssa osoitti sijoittajien innokkuutta turvasatamiin, kun riskinottohalu on haihtunut. Normaaliaikoina kahdella omaisuudella on yleensä negatiivinen korrelaatio

Jalometallien hinta on noussut neljättä kuukautta peräkkäin, ensimmäistä kertaa elokuun 2021 jälkeen, ja saattoi valmiiksi suuren symmetrisen kolmion, joka hallitsi koko vuoden 2021.

Yleensä lokaalimmat konfliktit eivät heilauta kullan hintaa pitkäkestoisesti ja koska kulllan hinta on noussut neljättä kuukautta peräkkäin on mahdollista alaspäin kohdistuvalle korjausliikkeelle kullan kurssissa. Sotaa on jo laskettu kullan kurssiin, mutta voisi olettaa, että kullan hinta pysyy korkealla tasolla ainakin muutamien seuraavien viikkojen tai kuukausien ajan.

-

Valitse, mitä evästeitä haluat sallia.

Salli käyttäjätietojen kerääminen ja käsittely mainostarkoituksiin.

Salli räätälöityjen mainosten näyttäminen käyttäjien käyttäytymisen ja mieltymysten perusteella.

Salli mainontaan liittyvien tietojen tallentaminen osuvien ja kohdistettujen mainosten näyttämiseksi.

Salli analytiikkatietojen kerääminen ja tallentaminen verkkosivustojen käytön analysoimiseksi ja palvelujen parantamiseksi.