Design-korut rahaksi

Kultakorujen arvioinnissa tulee aina kysymyksiä numismaattisesta arvosta( tunne, harvinaisuus brändi, design- arvo). Lähtökohta on, ettei kukaan maksa esineistä yli kullan markkinahintaa. Mikäli esineet menevät jälleen myyntiin, niin jälleenmyynti prosessissa on aina kuluja ja korujen myynti voi ottaa aikaa useita kuukausia, ellei vuosia järkevällä katteella myytynä. Myös jalometallien hintojen eläessä kokoajan, ostajan pitää ottaa huomioon myös riski jalometallin arvon tippumisesta.
Numismaattista arvoa omaavia koruja on kuitenkin olemassa, joilla on korkeampi arvo jo perustelematta asiaa. Muun muassa kalevala, lapponia ja sarpanevan tuotteissa näitä on. Toisin kuin monesti luullaan arvostettu brändi ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki sen tuotteet ovat arvokkaampia. Todellisuudessa näilläkin brändeillä selkeää numismaattista arvoa on vain tietyissä korumalleissa tai yksittäisissä koruissa. Mikäli tekee taustatyön hyvin ja kokee, että arvokorun saisi jälleen myytyä, niin suoraan kuluttajalle ja oman myyntityön kautta korusta voi saada järkevästi parempia hintoja ja tätä kannattaa tällöin kokeilla.
"Tästä saa 1000 euroa koruna!"
EI SAA! Koru täytyy myydä.
Käytännössä suurimmaksi osaksi korusta saatu kate menee työhön ja korun markkinointiin. Tällä hetkellä kullan hinnan ollessa korkealla, on korujen arvo pelkässä materiaalissa jo niin kova, että korulle täytyy laittaa erittäin kova hinta, jotta jälleen myynti olisi järkevää. Tällöin korun ostaja kunta harvenee ja ostajaa on vieläkin vaikeampi löytää. Lisäksi kohtuuttomat tinkaamis tarjoukset korun ostaja tahoilta on kuormittamassa myynti korun myyntiprosessissa ja tuntipalkoille alkaa olla vaikea päästä. Tämän takia on monesti kustannustehokkaampi ja parempi ratkaisu myydä koru nopeasti, helposti ja vaivatta jatkojalostukseen, jolloin voi saada jopa paremman hinnan esineistään.
Design- korujen ostajat
Jotkut toimijat markkinoivat maksavansa parempia hintoja design- esineistä, mutta nämä ovat yleensä nimenomaan markkinointi puheita koukuttamaan asiakkaan myyntiä. Mikäli asiakas haluaa kivistä korvauksia, niin tämä mahdollisesti onnistuu, mutta kullan hintaa tiputetaan tällöin. Asiakas on tyytyväinen kivistä saatuun korvaukseen ja itse kullan hinta jää alhaiseksi ja toissijaiseksi. Parempaa hintaa design koruista voi myös markkinoida toisella tavalla. Pitämällä normaalit hinnat niin alhaisena, että design arvon huomioituna myyntihinta nousee merkittävästi. Hinta tämänkin jälkeen jää usein kuitenkin parhaimmillaan kohtalaiseksi vaikka myyjä on saanut "design arvoa" kauppasummaan.
Kultasepät hämmentämässä
Kultasepät antavat esineistä myös pöyristyttäviä tarjouksia numismaattisen koruarvon perusteella, muttei suostu itse tekemään kauppaa antamiensa hintojen perusteella. Tämä johtuukin monesti siitä, että koruliikkeiden päätoiminta on korujen tuottaminen ja korjaus. Kun kultaseppä antaa esimerkiksi 100 euron materiaali arvoa omaavaan koruun 1000 euron jälleen myynti hinnan, niin asiakas voi helposti maksaa esimerkiksi 200 euroa korun korjauksesta. Todellisuudessa 100 korjatusta korusta on vaikea saada korjauksen myötä edes omia takaisin.